Vaikka legionella-bakteerin torjuntaan asuinkiinteistöissä ja julkisissa rakennuksissa, kuten hotelleissa ja sairaaloissa, on kiinnitetty paljon huomiota ja toimenpiteisiin on ryhdytty, saamme silti ajoittain kuulla uusista, joskus hengenvaarallisista tautitapauksista. Maailman terveysjärjestön mukaan tautitapausten tarkkaa määrää ei tiedetä, sillä infektion diagnosointiin ei ole asianmukaisia menetelmiä tai riittäviä valvontajärjestelmiä. Euroopassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa tautitapauksia miljoonaa henkeä kohden diagnosoidaan vuosittain 10‒15.
Legionella pneumophila -bakteeri on yleisesti tunnettu legionelloosin (legioonalaistaudin) aiheuttaja. Kyseessä on vaikea keuhkokuume, joka aiheutuu legionella-bakteereja sisältävän aerosolin hengittämisestä. Näitä bakteereja esiintyy usein heikkolaatuisissa vesijärjestelmissä, etenkin ilmastoinnin ja teollisen jäähdytyksen jäähdytystorneissa tai lauhduttimissa sekä julkisten ja yksityisten rakennusten kuuma- ja kylmävesijärjestelmissä ja poreammeissa.
Tässä artikkelissa keskitytään legionella-kontaminaation riskin ehkäisyyn kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmissä.
Legionella-bakteerien määrän tiedetään kasvavan, kun bakteeri pääsee veteen, jonka lämpötila on 25‒46 ºC. Näin ollen on selvää, että kuumavesijärjestelmät ovat mahdollinen kansanterveydellinen riski ja kaikkiin mahdollisiin ennaltaehkäiseviin toimiin on ryhdyttävä. Kaikki alkaa näiden järjestelmien ongelmien ja haasteiden tunnistamisesta.
Kaiken kaikkiaan haasteet eivät liity ainoastaan siihen, että pystyttäisiin rakentamaan järjestelmä, jossa legionella-kontaminaation riski on vähäisempi. Tämän lisäksi tärkeitä seikkoja ovat myös käytön energiatehokkuus ja käyttömukavuus, ja nämä kaikki edellyttävät asianmukaista ratkaisua.
Jotta joitain yllä mainituista kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmien haasteista voitaisiin selättää "helposti", kattilan lämpötiloja nostetaan, jotta syöttölämpötila olisi korkeampi, ja/tai kiertopumpun nostokorkeutta lisätään. Tällaiset väliaikaisratkaisut eivät kuitenkaan ole tehokkaita eivätkä luotettavia, sillä lämpötilan nosto johtaa lisääntyneeseen lämpöhukkaan, energian tuhlaamiseen ja järjestelmän käyttöiän lyhenemiseen.
Toinen yleisesti käytetty mutta tehoton ratkaisu on tasapainottaa kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmät manuaalisilla linjasäätöventtiileillä samaan tapaan kuin rakennusautomaatiojärjestelmien jatkuvan virtauksen lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Nämä linjasäätöventtiilit eivät mukaudu kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmien dynaamiseen luonteeseen, eikä niissä useinkaan ole vaadittavia sertifiointeja, jotta niitä voitaisiin käyttää juomavesijärjestelmissä.
Paras kompromissi järjestelmäturvallisuuden, energiatehokkuuden ja käyttömukavuuden välillä kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmissä saavutetaan käyttämällä lämpimän käyttöveden linjasäätöventtiileitä. Niissä veden lämpötila asetetaan turvalliselle tasolle (esim. 50 °C:een), jotta legionella-bakteeri ei pääse kasvamaan. Venttiilit asennetaan järjestelmän jokaiseen nousuputkeen lähelle kiertoputkea. Venttiilit varmistavat järjestelmän tasapainon ja turvallisen ja pysyvän lämpötilan, ja käyttävät järjestelmää energiatehokkaasti varmistaen samalla käyttömukavuuden ja lyhyet odotusajat.
Lämpimän käyttöveden linjasäätöventtiileillä voidaan toteuttaa turvallinen kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmä, mutta jotkin järjestelmät edellyttävät vielä korkeamman tason luotettavuutta ja turvallisuutta. Esimerkiksi julkisiin rakennuksiin, kuten sairaaloihin ja hotelleihin, sovelletaan säädöksiä, joiden mukaan on valvottava järjestelmän lämpötiloja, nostettava veden lämpötilaa säännöllisesti ja ryhdyttävä muihin toimiin, jotta järjestelmää kokonaisuudessaan pystytään valvomaan ja mahdolliset legionella-bakteerit torjumaan.
Tällaisiin rakennuksiin suositellaan elektronisesti valvottua lämpötilan rekisteröintiä, seurantaa ja lämpödesinfiointiratkaisua. Tällainen järjestelmä pienentää legionella-kontaminaation riskiä entisestään nostamalla veden lämpötilan säännöllisesti tasolle, joka tappaa legionella-bakteerin. 65 °C:n lämpötilassa veden desinfiointi kestää vain kymmenen minuuttia. Elektroninen desinfiointi ei ole toimiva ratkaisu ainoastaan legionellan torjuntaan. Se myös laskee käyttökustannuksia ja nostaa niin kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmän kuin vaaditun tiedonkeruun luotettavuutta.
Danfoss on toimittanut ratkaisuja kotitalouden lämpimän käyttöveden säätöön ja elektroniseen desinfiointiin jo kahden vuosikymmenen ajan. Ratkaisumme koostuu kahdesta päätuotteesta:
MTCV on lämpimän käyttöveden linjasäätöventtiili, joka varmistaa turvallisen veden lämpötilan ja verkoston linjasäädön kaikkialla järjestelmässä. Lisävarusteena siihen voidaan hankkia desinfiointimoduuli (MTCV-C), Pt 1000 -lämpötila-anturi ja TWA-termomoottori, joka väliaikaisesti avaa ja sulkee venttiilin sisään asennetun desinfiointimoduulin.
on elektroninen säädin, jolla rekisteröidään ja kerätään lämpötilatietoja ja automatisoidaan desinfiointiprosessi silloin, kun vedenlämpötiloja nostetaan väliaikaisesti.
Yhdessä nämä tarjoavat edistyksellisen ja kustannustehokkaan ratkaisun, jolla pystytään pienentämään legionella-riskiä seuraamalla ja tallentamalla lämpötilatietoja automaattisesti.
Kumpaakin tuotetta on uudistettu merkittävästi, jotta ne toimisivat entistä paremmin. MTCV-venttiiliä on äskettäin parannettu käyttämällä erityistä POM-polymeeristä valmistettua pääventtiililautasta ja lyijyttömiä materiaaleja kaikissa suoraan veden kanssa kosketuksissa olevissa komponenteissa.
CCR2+ on aiemman CCR2-mallin seuraaja ja tuo elektroniseen valvontaprosessiin paljon modernia teknologiaa. Siihen sisältyy nyt esimerkiksi etäohjaus ja mahdollisuus seurata kotitalouden lämminkäyttövesijärjestelmää langattoman verkkoyhteyden omaavalla mobiililaitteella. Se on myös täysin integroitavissa rakennuksen hallintajärjestelmään. Kaikki lämpötilat kirjataan säätimen lokiin, ja esimerkiksi kiinteistöpäällikkö voi tarkastella tietoja mobiililaitteeltaan ja saada käyttöönsä hälytykset ja ilmoitukset automaattisesti.
Lisätiedot: