Maailman talousfoorumin 2017 mukaan vesikriisin arvioidaan olevan yksi suurimmista maailmaan kohdistuvista riskeistä ja vaikutuksiltaan suurin.
Väestön kasvaessa paineet kasvavat, ja veden ja energian tuotannon kestävämmästä suhteesta tulee kriittinen jo alle kahdessa vuosikymmenessä.
Tällä hetkellä lähes kolmasosan maailman väestöstä arvioidaan asuvan vesistressistä ja vedenpuutteesta kärsivillä alueilla, ja vuoteen 2040 mennessä lähes 20 %:lla kaikista maista odotetaan esiintyvän erittäin merkittävää vesistressiä.
Silti vesialan veden ja energian hävikki on erittäin suurta. Vesilaitokset haaskaavat vedestään keskimäärin 40 % koko maailmassa ja 26 % Euroopassa. Hävikkiä aiheuttavat virheet, vuodot ja vedenpaine.
Samaan aikaan vesiteollisuus kuluttaa 4 % maailman kaikesta sähköstä, ja luvun oletetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2040 mennessä. Vesi muodostaa myös jopa puolet kuntien kokonaisenergialaskusta.
Puhujana Mads Warming, Global Director for Water and Waste Water, Danfoss Drives
Kuuntele nyt
YK:n mukaan 1/3 maailman väestöstä elää vesistressistä kärsivillä alueilla vuonna 2025.
Vesihävikin määrä vaihtelee ympäri maailman, mutta keskiarvo on 40 % ja Euroopassa 26 %.
Jo alle kahdessa vuosikymmenessä tarpeet lisääntyvät väestönkasvun, kaupungistumisen ja keskiluokkaistumisen vuoksi.
Toimialan haasteista käy selvästi ilmi kasvava tehokkaan vesihuollon ja vedenkäsittelyn tarve.
Hyvä uutinen on, että jo nyt on olemassa tekniikkaa, jolla voidaan vähentää energiankulutusta ja vuotoja kaikissa veden kierron vaiheissa – tuotannosta ja jakelusta jäteveden pumppaukseen ja käsittelyyn.
Danfoss Drivesin Global Director Mads Warming selittää, miksi globaalilla tasolla on tarve tehokkaampaan vedenjakeluun ja käsittelyyn.
Toista video
Danfossin paineanturit ja taajuusmuuttajat ovat olennainen osa veden ja energian hävikin hillitsemisessä kaikissa veden kierron vaiheissa.
Kokemukset 112 järjestelmästä kymmenessä eri maassa osoittavat, että parempi paineohjaus vähentää huomattavasti hukkavettä ja tarpeetonta energian kulutusta.
Parempi paineohjaus pienentää painetta keskimäärin 38 % ja vähentää uusia katkoksia 53 %:lla. Lisäksi energiankulutus vähenee 20–40 %, ja vesivuodot yleensä 38 %. Lisäksi parannukset pidentävät omaisuuden käyttöikää, ja verkostoon liittyvät reklamaatiot vähenevät.
Tanskalaisessa vesilaitoksessa Aarhus Waterissa vuotoprosentti on vain 6 %. Danfoss on mukana veden kierron kaikissa vaiheissa.
Ympäri maailman kasvava veden ja energian kysyntä aiheuttaa valtavat paineet kummallekin toimialalle, ja niiden on löydettävä keinot kestävämpään tulevaisuuteen. Paine on avainasemassa tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Lue yleiskatsauksemme ja ratkaisumme
VLT® AQUA Drive FC 202 ohjaa ja säätää kaikenlaisia pumppuja ja sisältää kaskadiohjaimen.
Danfoss-painelähetinten avulla vaativat teollisuusprosessit pysyvät hallinnassa. Tarkat, järeät ja pitkäikäisiksi rakennetut prosessit toimivat luotettavasti päivästä toiseen, jopa rankimmissa ympäristöissä.
Marselisborgin vedenottamoalue Aarhusissa on saavuttanut 100 prosentin ylijäämäenergiantuotannon vähentämällä kulutusta kaikissa veden kierron vaiheissa ja tehostamalla jäteveden käsittelylaitoksen energiantuotantoa.
Lue lisää
Lue tuoreimmat uutiset ja pysy ajan tasalla tuoteuutuuksista ja ratkaisuista. Lue Danfossin asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita yleisistä aiheista, Danfossin tuotteista ja monista muista asioista.
Tilaa e-uutiskirjeemme ja pääset lukemaan uutisia ja artikkeleita.
Seuraa meitä, jotta pysyt ajan tasalla teollisuusautomaation tuoreimmista uutisista, päivityksistä, ilmoituksista ja resursseista. Haluamme tietenkin kuulla myös sinusta – tule mukaan ja liity keskusteluun.
Lisätietoja saat ottamalla yhteyden meihin.